Joukkueet 2023-24

PT Espoon sarjajoukkueet kaudella 2023-24

PT Espoolla oli pöytätenniskaudelle 2023-24 yhteensä 14 joukkuetta eri sarjatasoille Mestaruussarjasta 5. divisioonaan. Mestaruussarjassa pelasivat sekä ykkösjoukkueemme että kakkosjoukkueemme PT Tapiola. Kaudesta tuli kaksijakoinen, sillä ykkösjoukkueemme voitti runkosarjan selvällä erolla muihin, mutta huhtikuun lopulla pelattu ja hopeaan päättynyt lopputurnaus oli joukkueelle pettymys. PT Tapiola esitti paikoin pirteitä otteita nuorehkolla joukkueella, mutta kauden kolme voittoa ja yhteensä 8 sarjapistettä eivät riittäneet sarjapaikan säilyttämiseen tasaisessa sarjassa. Syyskaudella pelattu joukkue-SM tarjosi ilonaiheita, sillä miesten sarjassa molemmat joukkueemme selvittivät tiensä loppuotteluun. Myös naisten sarjasta irtosi seurallemme kaksi mitalia; hopea ja pronssi. 

Kauden kohokohtia oli myös Euroopan Pöytätennisliiton järjestämä kolmoskategorian European Trophy -turnaus, johon osallistuimme nyt toisen kerran. Loppuvuodesta Ruotsin Eskiltunassa pelatun Pohjois-Euroopan aluekarsintaturnauksessa joukkueemme kärsi tappion vain isäntäjoukkueelle ja näin ollen 2. sija tiesi paikkaa 12 joukkueen lopputurnaukseen. Se pelattiin aivan kauden lopussa touko-kesäkuun vaihteessa Serbian Novi Sadissa. Siellä taso koveni huomattavasti ja kolme tappion myötä lopputuloksena oli 11. sija.

Muiden joukkueidemme sarjakaudet olivat onnistuneita, sillä lähes järjestäen tiimimme eri sarjatasoilla etenivät kevätkauden ylempiin jatkolohkoihin. Lopulta sarjanousut jäivät haaveeksi, mutta muutamilla ne jäivät vain parin pisteen päähän.

PT Espoo

Sarja: Mestaruussarja
Pelaajat: Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen, Mika Räsänen, Toni Soine
Saavutukset: Mestaruussarjan voitto vuosina 2008, 2010, 2016, 2018 ja 2023 sekä Joukkue-SM-kisojen mestaruus vuosina 2007, 2009, 2013, 2015, 2020, 2021, 2023 ja 2024
Loppusijoitus:
 Runkosarjan voitto ja lopputurnauksen 2. sija

PT Tapiola

Sarja:  Mestaruussarja
Pelaajat: Huy Chau, Lauri Hakaste, Jani Jormanainen, Meelis Kärner, Lassi Lehtola
Loppusijoitus: Runkosarjan 8. sija ja tippuminen 1. divisioonaan

PT Espoo 3

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko B
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko AB
Pelaajat:
  Akeem Adewole, Otto Boije, Xisheng Cong,  Huy Dong Pham, Okko Vanhala
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 3. sija ja paikka karsintaturnaukseen

PT Espoo 4

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko C
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko CD
Pelaajat:  Hannu Hyyppä, Jyri Peltonen, Jussi Rahikainen, Tero Tamminen, Tero Tamminen
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 4. sija

PT Espoo 5

Sarja: 2. divisioona
Syyskausi: Lohko A
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko AB
Pelaajat: Yuri Afanassiev, Marko Kareinen, Joonas Kokko, Alexey ja Sveta Kirichenko,  Mikko Lehto

Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 8. sija

PT Espoo 6

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko B
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko AB
Pelaajat: Tom Kraemer, Polina Levkina, Aleksandr Litvinenko,  Yan Zhuoping
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 3. sija

PT Espoo 7

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko D
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko CD
Pelaajat:  Esa Ahde,  Tuukka Kapanen, Timo Korhonen, Joni Rahikainen
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 5. sija

PT Espoo 8

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko A
Kevätkausi: Alempi jatkolohko AB
Pelaajat: Måns Paul, Antti Hynninen, Tuomas Lackman, Ivana Staneva, Ismo Suihko, Jukka Nieminen
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 5. sija

PT Espoo 9

Sarja: 3. divisioona
Syyskausi: Lohko C
Kevätkausi: Alempi jatkolohko CD
Pelaajat: Pertti Kainulainen, Evgenii Kaliagin, Arto Kangas, Christian Klein, Aaro Mäkelä, Subhrasankha Dey
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon 4. sija

PT Espoo 10

Sarja:  3. divisioona
Syyskausi: Lohko B
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko AB
Pelaajat:
Elli Roosioks, Ilari Sell, Alisa Sinishin, Otto Suokas, Liu Guanwen
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 7. sija

PT Espoo 11

Sarja: 4. divisioona
Syyskausi: Lohko A1
Kevätkausi: Alempi jatkolohko 1
Pelaajat: Bernd Günther, Aleksej Kolga, Jaakko Larva, Grigorii Kolotilin, Pasi Ylinen
Loppusijoitus: Alemman jatkolohkon voitto

PT Espoo 12

Sarja: 4. divisioona
Syyskausi: Lohko A2
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko
Pelaajat: Ko Sze Man, Ekaterina Ustiukhina, Yang Yixin, Sonja Ylinen
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 6. sija

PT Espoo 13

Sarja: 5. divisioona
Syyskausi: Lohko A2
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko
Pelaajat: Lars-Wilmer Stråhlman, Roman Tamilin, Aleksis Välläri, Jacob Hellgren
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 4. sija

PT Espoo 14

Sarja: 5. divisioona
Syyskausi: Lohko A1
Kevätkausi: Ylempi jatkolohko
Pelaajat: Juuso Anttila, Elias Leppänen, Vladimir Lopatinski, Jussi Pelkonen, Mikko Ranta
Loppusijoitus: Ylemmän jatkolohkon 6. sija